Kankaita, saippuaa, suolaa...

Kuvassa esiintyy Suomen maaseudulla 1800-luvulla kulkeneita kulkukauppiaita, joita tavattiin kutsua laukku- tai reppuryssiksi. Toisinaan näitä kulkukauppiaita kutsuttiin myös "konttivenäläisiksi", "kauppasaksoiksi", "harjukkaiksi" tai "rätykkäiksi".  

Vienankarjalaisia laukkuryssiä (Lähde: Museovirasto)

 

Lain mukaan ulkomaalaisten kulkukauppa oli Suomessa laitonta. Toiminta kuitenkin jatkui, koska sille oli tarvetta ja viranomaiset katsoivat sitä sormiensa läpi. Kulkukauppiaat oppivat nopeasti välttelemään sellaisia paikkakuntia, joissa virkavalta puuttui heidän toimiinsa. Kaupungeista, taajamista ja kylistä siirryttiin pikkuhiljaa syrjäkulmille ja -kylille. Maaseudulla kulkukauppiaille olikin maakaupan vapauttamiseen saakka ja usein sen vielä sen jälkeenkin laaja asiakaskunta. Kaupanteon ohella kulkukauppiaat olivat syrjäkyläläisille merkittävä tietolähde, koska he välittivät tietoa myös ajan tapahtumista.

Laukkuryssät myivät kantamistaan laukuista tai hevostensa kuormista kankaita ja pikkutavaraa, kuten kankaita, nenäliinoja, käsineitä, huiveja, vöitä, helminauhoja, saippuoita, peilejä, neuloja, kampoja, veitsiä, reppuja, saappaita, voita, talia, suolaa ja hunajaa. Sulavakieliset kauppiaat toivat värikkäine silkkeineen ja vilkkaine tarinointeineen väriä arkeen. Kulkukauppiaiden hinnat olivat lisäksi halvemmat kuin maakauppiaiden. Kauppa tehtiin osaksi rahalla osaksi vaihtamalla.

Kulkukauppiaiden merkitys Suomen ja Venäjän välisessä tavaranvaihdossa kohosi suurimmilleen Krimin sodan aikana 1853–1855. Kun Suomen maaseudulle alettiin perustaa kiihtyvässä tahdissa sekatavarakauppoja 1870-luvun lopusta lähtien, koitti myös kulkukauppiaille pitkä lama-aika. 1880-luvun puolen välin paikkeilla oli Metsäkansassakin jo jonkunlainen kauppa, itsellisen kauppias Johan Fredrik Kansasen toimesta. Kauppa lienee ollut jonkinlaisessa yhteistyössä valkeakoskelaisen Alfred Selinin kaupan kanssa.

Ensimmäisten maakauppojen rahoituspohja oli heikko ja useimmiten ne ajautuivat rahoitusvaikeuksiin ja lopulta konkurssiin. Niinpä 1890-luvun lopussa raha alkoi taas liikkua ja varsinkin vienalaisten kauppiaiden suurimmat voitot ovat ajalta ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä.

Hämeen alueella kulki eniten Vienan karjalaisia. Liiketavoiltaan sutkien kauppamiesten touhu ei kaikkia vakaita ja hitaalla käyviä hämäläisiä miellyttänyt.

Metsäkansassa laukkuryssät kortteerasivat mieluiten Mudin kylässä, koska siellä poltettiin muita kyliä enemmän viinaa. Kirkko paheksui, miten Metsäkansassa anniskellaan olutta yötä päivää, pyhät ja arkiomet. Siellä on myös ”erillinen huone, johon juopot lasketaan siellä itsensä huvittelemaan”.

Maaseudun kulkukauppa jatkui jossain määrin 1940-luvulle saakka.