Alaston Aatami tullasi maitoa

Lähes sata vuotta sitten Sääksmäen Metsäkansassa oli kuluneen kesän aikana suurta kuohuntaa ja levottomuutta herättänyt alaston mies. Miestä puhuteltiin lehdissä Aatamina tai Rousseauna. 1700-luvulla elänyt ranskalainen filosofi Jean-Jacques Rousseau oli ehdottanut, että ihmisen tulisi elää luonnontilassa rauhassa, itsellisesti, itseään rakastaen ja muita (myös eläimiä) kohtaan myötätuntoa kokien. Sisä-Suomi -lehti kirjoitti 09.08.1925 numerossaan, että kyseessä täytyy olla tällainen todellinen metsäkansan edustaja – ei vain Metsäkansassa asuva ihmisyksilö.

Vuoden 1925 mätäkuussa (23.07.-23.08) kansakunnan ilmiöksi noussut alaston naturisti ei suinkaan loikoillut rantahietikoilla, koska Metsäkansan kylässä ei sellaisia juurikaan edes ole, vaan nimityksensä mukaisesti asusteli metsässä. Olosuhteet luonnossa oleskeluun olivatkin kyseisenä kesänä erinomaiset. Erittäin leudon talven jälkeen kesä, ja erityisesti heinäkuu, oli hyvin lämmin. Pohjoismaiden päällä makasi lähes koko heinäkuun korkeapaine ja heinäkuussa mitattiin korkeimmat maailmansotien välisen ajan keskilämpötilat.

Alaston mies oli Aamulehden 30.07.1925 mukaan ilmaantunut kylälle jo toukokuun lopulla. Loppukesästä naiset ja lapset arastelivat marjametsään lähtöä, vaikka miehen jo parin kuukauden kokemuksen perusteella kerrottiin olevan vaaraton ja harmiton. Miehen tiedettiin olevan myös halukas ryhtymään keskusteluihin. Miehiä metsäläisen tiedettiin karttavan.

Oletettiin miehen elelevän metsässä marjoilla ja yrttien juurilla. Hänet oli myös nähty lypsämässä lehmiä laitumella ja väitettiin, että joskus yöaikaan hän olisi pistäytynyt myös emäntien maitokammareissa. Tätä maidon varastamista ei katsottu hyvällä.

Lahti-lehden 06.08.1925 mukaan ”oikeiden” metsäkansalaisten on oltava kovahermoista ja pelkäämätöntä väkeä, koska tämän alastoman Aatamin näyttäytymiset eivät heitä isommin hätkähdytä. Huolta lietsottiin kuitenkin sillä, että kuuma ja poutainen sää tekivät luonnon ja rakennukset erityisen tulenaroiksi. Pirkanmaankin alueella oli heinäkuun lopulla syttynyt lukuisia metsäpaloja, muun muassa Toijalassa ja Kangasalla. . Palojen varalta kehotettiin kaikki metsänomistajia vakuuttamaan metsänsä ja ihmisiä kehotettiin lehtien etusivuilla ehdottomaan varovaisuuteen, koska suuri osa tulipaloista oli saanut alkunsa varomattomasta tulen käytöstä. Kuka tiesi, josko alaston Aatami piti metsissä myös nuotiota…?

 

Kyläläisten mitta alkoi palovaaran sijaan tulla täyteen toistuvasta ”maitotullauksesta” ja he päättivät ottaa miekkosen kiinni ja saattaa tämän edesvastuuseen sekä vaatetuksen puutteesta että maidon pihistämisestä.

Elokuun alkupuolella poliisi ja kolmekymmentä metsäkansalaista miestä lähti metsiin napatakseen naturistin kiinni. Hänen kerrottiin onnistuneen livahtamaan aina, kun oli juuri jäämäisillään kiinni.

Lehtien mukaan metsäkansalaiset tekivät pahan taktisen virheen, sillä kiinniottajiksi olisi niiden mukaan pitänyt laittaa naiset, joita luonnoneläjä ei lainkaan näyttänyt pelkäävän ja pakoilevan.

Pelättiin jopa, että toivoton saalistus jatkuu vielä useita viikkoja, ja sen jälkeen ongelma onkin moninkertainen, syystä, että Metsäkansan metsissä pyörii pian yli kolmekymmentä eksynyttä miestä, joiden kotiin saamisessa on moninkertainen urakka.

Useiden yritysten jälkeen todettiin, että karkulaisen nappaaminen ei onnistu ja päädyttiin siihen, että kyllä se mies sieltä ihmisten ilmoille itse tulee syksyn saapuessa ja kelien kylmetessä.

Pitkään kestänyt kuuma ilma purkautuikin lopulta voimakkaina ukkosina. Pahimpien ukonilmojen seurauksena salamat sytyttivät monia tulipaloja ja rikkoivat useita puhelinjohtoja.  

Ja toden totta, ukkosmyrskyjen seurauksena ja ilmojen viilennyttyä Metsäkansan Rousseau katosi jälkiä jättämättä.  

Toijalan Sanomat epäili numerossaan 08.08.1925, että mies saattoi olla kummitus tai hullu, mutta naisten ja lasten kiihtyneet vastaväitteet puhuivat muuta. Samoin myös muuan maitokammarin vahti kertoi nähneensä miehen. Tampereen Sanomat 04.08.1925 veikkasi, että mies oli ollut joko sairaalloinen tai oli tehnyt kanssaihmisilleen törkeää pilaa. Lehti kertoi poliisin edelleen tutkivan asiaa.  Arvoitus ei koskaan ratkennut.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vastavalmistuneen kirkon viereen toivottiin kiireellisesti hautausmaata.

Pieni Suuri Mies - J.E. Virtanen